Tahdotko liittyä näiden onnistujien joukkoon? Jos he onnistuivat, onnistut sinäkin!

"Moikka! Aloitin vuodenvaihteessa sun bodyweight – valmennuksella ja sen jälkeen jatkanut monipuolista treenaamista ja terveellistä ruokavaliota, herkkupäivä unohtamatta �� Halusin kuitenkin kiittää valmennuksen tuomasta alkusysäyksestä elämäntapamuutokselle. Koin valmennuksen todella hyvänä ja mikä parasta, sitä ei tehnyt kertaakaan mieli lopettaa kesken tai luovuttaa. Valmennuksen aikana ei todella tarvitse nähdä nälkää ja parasta mitä sen myötä nopein on tasapaino terveelliseen elämään ja säännölliseen syömiseen. Ennen valmennusta halusin tehdä pysyvän muutoksen ja sellaisen, jota pystyn pitämään ylläpitämään ja sellaisen elämäntavan jolla pystyn jatkamaan. Nyt puolen vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen valmennuksesi avulla päässyt uuteen elämään kiinni. Enää ei edes tee mieli palata vanhaan. Kaiken tämän lisäksi kiloja on pudonnut tähän mennessä 16. Haluankin siis kiittää inspiroivasta elämäntyylistäsi sekä uskomattomasta asenteestasi, joka välittyy meille seuraajille. Kiitos <3"

-Onnistuja, Bodtweight Training with Martina-

 

"Moi Martina! Mietin pitkään että laitanko sulle viestiä, mutta laitetaas nyt kuitenki. Olen kipuillut raskauskilojeni kanssa ku kuopus synty 10/16. Mun aineenvaihdunta ei pelitä normisti, koska kilpparivajis. Huonot yöt ja epäsäännöllinen syönti näkyy kropassa. Lähdin töihin tammikussa ja silloin huolehdin myös että saan nukkua yöt että jaksan töissä. Pikkuhiljaa aloin tekemään ajatustyötä itseni kanssa että haluan opetella syömään säännöllisesti. Ruokien punnitsemiseen minusta ei ole. Päätin ottaa sun Puhtaan Arjen Ruokavalion kokeiluun. Ajatuksella että ainoa tässä hetkessä mitä haluan, on oppia syömään säännöllisesti ja sitä kautta saada hyvää oloa koko kropalle. Hyvin on mennyt, olen oppinu syömään säännöllisesti sekä myöskin katsomaan mitä suuhuni pistän :) En "tajunnut" ottaa mittoja itsestäni lähtötilanteessa, mutta ehkä sen näkee kuinka pöhötys on hävinnyt. Kiitos, että olet niin inspiroiva. Sinusta saa voimaa <3"

-Onnistuja, Puhtaan Arjen Ruokavalio-

 

"Moikka. Aloitin sun bodyweight training -ohjelman tammikuun ekalla viikolla. Noudatin sitä tarkasti sen 8 viikkoa ja nyt olen sen jälkeen soveltanut sitä. Olen nyt syönyt terveellisesti ja kuntoillut kohta 21 viikkoa. Painoa on pudonnut tähän mennessä huimat -16kg. Ja siitä haluankin kiittää sinua koska en usko että ilman sinua ja sinun ohjelmaasi olisin nyt tässä painossa. Olet erittäin inspiroiva ja positiivinen ihminen! :) Tässä muutama kuva jotka saa julkaista jos haluat."

-Onnistuja, Bodyweight Training with Martina-

 

     

"Lähdin mukaan sun kolmen viikon häädieettiin muutama viikko sitten. Halusin testata sitä ja ikäänkuin nollata oman huonon syömiseni kierteen. Vaikutukset alkoivat tuntua jo yhdessä viikossa ja lopulta muutos oli ihan näkyvä. Painoa lähti 3,3kg, mutta merkittävin muutos oli se, että vyötäröltä lähti kahdeksan senttiä. Luulin ensin mitanneeni väärin, mutta kuvista sen huomaa kuinka valtavaa turvotus on ollut. Tämä oli hyvä ja käytän tätä dieettiä varmasti toistekin!"

-Onnistuja, Kolmen viikon häädieetti by Martina Aitolehti-

 

"Kolmen viikon häädieetti tuli eilen päätökseensä. Ihan huippufiilis jäi tästä dieetistä. Oli oli tosi turvonnut kun dieetin aloitin, oli tullut mässäiltyä vähän liikaa herkkuja vissiinkin. Mutta nyt huomaa miten turvotus on hävinnyt sekä kroppa kiinteytynyt ja olo on mitä mahtavin. Oloo on energisempi ja unenlaatukin parani. Sain taas lisämotivaatiota jatkaa tästä eteenpäin terveellisin elämäntavoin ja löysin uudestaan liikkumisen ilon, ihan parasta! Tässä huomaa miten pienin asioin voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja huomata tuloksia jo näinkin lyhyessä ajassa. Voin hyvillä mielin suositella tätä dieettiä kaikille. Se ei vaadi paljon ja ohjeita on helppo noudattaa. Mikä parasta, dieetin voi aloittaa missä vain ja milloin vain. Itse dieettasin täällä ulkomailla lomailun parissa. Suuri kiitos Martina tästä loistavasta Kolmen viikon häädieetistä!"

-Onnistuja, Kolmen viikon häädieetti by Martina Aitolehti-

 

"Tää oli kerranki sellainen dieetti mihin jokainen ihminen pystyy. Käsi sydämellä oon kehdannu suositella kaikille tätä"

-Eeva- Kolmen viikon HÄÄDIEETTI valmennukseen osallistunut

    

Kolmen viikon häädieetti by Martina Aitolehti asiakaskokemus valmennusta 2 viikkoa takana. Huikeaa tulosta!
                                                                      

 

8vkoa done! Pari viimistä vkoa meni pelkällä ruokavaliolla kun flunssa paino päälle. Tuloksia tuli tosi kivasti. Nyt siirrynkin bodywaight 2. puolelle. Olen suositellut tätä kaikille ja suosittelen jatkossakin! Kiitos Martina Marie-Anne Aitolehti. Jatketaan sun mukana edelleen.

 

           

Huikeaa muutosta Martinan Bodyweight Training valmennuksessa 7 vkoa takana. Asiakas syönyt Puhtaan Arjen ruokavalio by Martina ohjeiden mukaan!

"Ihanaa kun tulokset kerrankin näkyvät - motivaatio ja tsemppi pysyy päällä koko ajan kun vain vilkaiseekin peiliin! Viides viikko menossa ja huippu tulokset, tästä on tosi mukava jatkaa vielä valmennusta!"

-onnistuja Martinan Bodyweight Training valmennuksessa-

"Oon ihan fiiliksissä! Jo neljännellä viikolla huimat tulokset ja viikko eteenpäin (ks. alempi kuva) ja oon jo melkein maalissa!"

-Hanna-

 

8vko takana, -6,3kg hoikempana ja oma olo niiin paljon virkeämpänä! Vatsasta,reisistä,hauis,ri nnanympärys senttejä lähti -27cm. Huikee muutos omasta mielestä! Viimeiseen 1,5vko en yhtään treeniä pystynyt tekemään kun olin kipeenä,mutta tästä jatketaan!!!! Tämä viikko iisisti ja ensi viikolla 2.0. Suuri kiitos Martina kun oot tälläisen ohjelman tehnyt tällä on hyvä jatkaa eteenpäin! Ihanaa syksyä kaikille ja päivittelen taas kuvia kun muutosta tapahtuu!! 

-Satu, Bodyweight training with Martina-

"Tuun vähän jälkijunassa muutos kuvan kanssa mutta siis tässä mun 8 viikon tulos ensimmäisen valmennuksen jälkeen. Oon aikas tyytyväinen lopputulokseen. Nyt mennään jo 2.0 valmennusta kovaa vauhtia"

-Niina, Bodyweight training with Martina-

"4viikkoa treeniä takana! Olo on niiin hyvä ,ja kyllä voi sanoa että kuvat kertoo paljon. Painoa on kyllä pudonnut myös hyvin. Olen niin tyytyväinen itseeni!! 4viikkoa vielä edessä ei voi muuta kun ihmetellä miten pienellä saa PALJON aikaan"

-Salla, Bodyweight training with Martina-

"Kiitos Martina Marie-Anne Aitolehti valmennuksesta! 8 viikkoa tuli eilen täyteen! Tästä eväät jatkoon :) Oon aina ollut liikunnallinen ja pelaan jääkiekkoa, mutta alkuvuodesta tuli paljon vastoinkäymisiä henk koht elämässä (mm ero) ja liikunnan ilo hävisi ja liikunta loppui melkein kokonaan ja söin todella huonosti. Otin sitten tämän valmennuksen "ohjenuoraksi" ja löysin ilon liikkumiseen ja tärkeintä et balanssi löytyi. Liikkuminen on nykyään helpompaa myös rakkaan harrastukseni jääkiekon parissa! Tsemppiä ja liikunnan iloa kaikille! Muistakaa levätä ja nauttia hyvästä ruuasta! Kuvassa mun 8 viikon tulos!"

-Nina, Bodyweight training with Martina-

 

"Oon vuosia käynnyt välillä hyvinkin säännöllisesti jumpissa ja salilla, välillä epäsäännöllisemmin, mutta täytyy sanoa että tän 4 vkon aikana oon eniten huomannut tulosta syntyneen. Treenit on helppo tehdä kun ei erikseen tarvitse lähteä jonnekin ja ne tulee tehtyä!
Minulla on todettu rappeuma alaselässä mutta nyt 3 viikon ajan ei pahemmin oo vaivannut, tukilihakset selvästi vahvistuneet. Mahtava fiilis, tästä on hyvä lähteä eteenpäin, viikolla 3 mennään!"

-Susanna, Bodyweight training with Martina-

 

"Moikka! Ensimmäisissä viikoissa lähti makkarapöhöt pois! Treenit tuntuu kovilta, mut saakin tuntua. Tsemppiä kaikille!"

-Elsi, Bodyweight training with Martina-

 

"Selkeitä tuloksia KOTONA neljässä viikossa - kiitos äärimmäisen hyvästä valmennuskokonaisuudesta!"

-Kati, Training with Martina CORE kuntoon kuukaudessa-

"Ekoilla viikoilla mennään ja treenit on kyllä huippuja. Pituus sopii mulle, eli tehokas treeni missä tahansa puoleen tuntiin. Huomaa, että rasva lähtee sulamaan, vaikka ensimmäisillä viikoilla ekana lähteekin nesteet.. Tästä on tosi hyvä jatkaa, tsemppiä kaikille!"

-Anna-Leena, Bodyweight Training with Martina-